tiistai 21. toukokuuta 2013

Paracord Punonta

Tässäpä punonnan ohjetta
Punonta on hyvä tehdä saman paksuisista nauhoista. Tarvitset kaksi erillistä pätkää, toinen tulee pohjanauhaksi ja toinen kulkee päällä.
Pohjanauha näkyy joten kannattaa valita sen mukaan nauhojen värit. Helpoin on tietysti tehdä samanvärisestä koko punonta.
Alempi nauha määrää työn pituuden. Nauha kulkee kaksinkertaisena joten jos teet 20cm rannekorun niin nauhan pitää olla 40cm. Kannattaa myös ottaa sentti kaksi ylimääräistä jotta työskentely varaa on.
Vaaleanpunainen nauha on pohjanauha joka on kaksinkertaisesti ja pinkki on työskentely nauha. Työskentely nauhaan menee yllättävän paljon joten sitä kannattaa alusta asti ottaa runsaasti.Jos itse käytän näitä paketteja niin leikkaan irti vain pohjanauhan ja lopulla työstä päälikuviota eli tässä kuvassa pinkkiä.
Pinkki on asetettu noin keskeltä pohjanauhan taakse.

valkoinen eli vasennauha kiertää pojanauhan alta ja oikeana nauhan päältä. Oikea eli musta nauha kiertää pohjanauhan päältä ja vasemman alta.
Kiristä nauhat.

Musta eli vasen nauha menee pohjanauhan päältä ja valkoisen alta. Valkoinen menee pohjanauhan alta ja musta päältä.


Kiristetään.
Ja näin jatketaan eli musta nuolinen nauha menee aina nauhan päältä ja valkoinen alta.Eli aloita taas kuvasaran alusta ja jatka samaan malliin loppuun asti.

Malli on tehty 325 ja 550 nauhalla. Kuvassa näkee vähän nauhojen paksuus eroa.



perjantai 10. toukokuuta 2013

Massojen erot

Mitä massaa kannattaa alkaa käyttämään ja miksi?
Massoja on paljon erillaisia ja jokainen tekijä arvostaa erillailla massoja. Itse työstän monia massoja kuten Premo,Cernit, Fimo, Fimo Soft, Kiva sekä kiinalaista.
Testaamalla ja tekemällä saat itse tuntuman massaan ja tätä kautta voit valita itsellesi parhaimman massan. Aloittamisen kuitenkin suosittelen aloittamaan jollain merkki massalla eikä jollain kiinalaisella merkittömällä.

Massan laatu ja käyttäytyminen riippuvat myös massan säilytyksestä. Olen ostanut askartelukaupasta cerniittiä joka oli varmasti 10 vuotta vanhaa ja sen käsiteltävyys oli aivan kauheaa! Se oli kivi kovaa ja sormet kipeänä sitä yritin veivata. Kannattaa siis aina hankinta tilanteessa testata että massa paketti antaa sormienvälissä vähän myöten.

Omia kokemuksia massoista:

Cernit:
Tätä on myynnissä monessa paikassa joten sen saatavuus on helpohkoa. Kuitenkin olen huomannut että käsiteltävyys on ollut heittelevää, liian kovasta massasta --> liian löysään. Käytän itse cerniittiä vain jos siinä on sellainen väri mitä tarvitsen tai muuta ei ole saatavana.

Fimo ja Fimo Soft
Fimo on edullinen ja hyvä vaihtoehto. Fimo Soft on mielestäni liian löysää pienen ja tarkan tekemiseen niinpä suosin ihan Fimo ja Fimo Effectejä.  Jos teet muoteilla paljon, kannattaa unohtaa softi koska massaa poistassa muoteista se aina vähän löystyy matkalla ja menettää muotoaan.
Fimoakin saa usein vaivata hetken ennen kuin se on täysin työstettävissä.

Kiva massa
Massaa saa veivata tosi kauan jotta se on käsiteltävissä. Jos vaivaamisesta yrittää vähänkin luistaa niin lopputulos murenee uunista tultua. Viimeisin erä kun vääsin 2h yöllä ja aamulla aloitin ruuvien lisäämisen niin massat hajosivat käteen. Kyllä teki mieli viskata ne ikkunasta ulos.

Massa on muutoin todella mukavaa työstää ja värit on hyviä mutta jos teet tällä niin muista istua massan päällä ja vatkata vielä vähän lisää kun luulet olevasi valmis.

Premo:
Tästä en ole löytänyt mitään huonoa sanomista ja tämä onkin ehdottomasti lempparini. Se työstyy helposti, se on kohtalaisen nopeasti muotoiltavissa ja pikkutarkatkin asiat valmistuvat ongelmitta. Ainut huono puoli on että tämä tuoksuu vähän ja aina kun erä tulee uunista niin mies huomauttaa että taas haise pesuaine.

Kiinalainen:
Ehdoton pohjatyöhön mutta ei muuhun. Helmien tekoonkin saattaa nopeasti hurahtaa paljon massaa niimpä tämä on hyvä vaihtoehto pohjaan. Millefioria ei tällä edes kannata haaveillä tekevänsä :)

Yhteenvetona:
Fimo on varmaan parhain massa millä kannattaa lähtee kokeilemaan massan työstöä. Ja jos suunnittelee tekevänsä enemmän niin suosittelen ehdottomasti Premoa.  Mutta tosiaan tässä vaikuttaa omat kokemukset ja maku sen verran että taas joku muu allekirjoittaa cernitin nimeen.
 

torstai 9. toukokuuta 2013

Kumihimo ohje

Messuilla olen tavannut ilmiöön että ihmiset jopa omistavat kumihimon mutta eivät ymmärrä siitä yhtään mitään. Eipä hätiä! Nyt tehdään ohje josta toivottavasti saatte selvää.
Kumihimoa voi tehdä mistä langasta tahansa ja mistä paksuudesta tahansa. Olen testannut niin rautalangan kuin ompelulangankin mutta jos lanka on olematon ei työnjälki ole kummoisemman näköinen. Itse käytän Kumihimoa näyttelyhihnojen tekoon mutta kumihimolla voit tehdä niin koruja kuin koristenauhoja vaikka verhojen reunoihin.


Kumihimo on varsin yksinkertainen ja jotkut ovat sen pahvista väsänneet. Itse lauta on sen verran edullinen että mielummin teen sillä, kuin pahvista väsätyllä koska pahvi alkaa jossain vaiheessa tuhoamaan lankaa. Jos teet isoja töitä kuten näyttelyhihnoja tai käytät helmiä langassa niin kannattaa ehdottomasti hankkia puolat! Muuten olet solmussa ja työskentely on huomattavasti hankalampaa kuin mitä se todellisuudessa on. Ja vink vink puolia voi käyttää lankojen säilömisessä hyväksen :)

Mutta tässä projektissa leikkasin 4kpl 4m satiinilankaa.
Kumihimon lanka määrä menee aikapitkälti tälläisellä kaavalla:
4m eli 4kpl 1m pituista lankaa saat valmista työtä 20cm
eli jos haluat tehdä 60cm kaulakorun tarvitse 12metriä eli 4kpl 3metrin pätkiä.

Leikkaa siis 4kpl samanpituisia lankoja ja aseta kaikkien lankojen keskelle joku pidike jonka saat tarvittaessa poistettua työn valmistuttua.

 Aloitin siis näyttelyhihnan teon ja laitoin puoleenväliin 10mm D-lenkin.

Sitten sijoitellaan langat lautaan

Asetan D-lenkin keskelle lautaa ja langat pallojen reunoille.
Jotta jatkossa ymmärrätte paremmin mitä lankaa tarkoitan niin aloitetaan ylhäältä eli ensimmäinen lanka on kolossa 32 ja toinen kolossa 1. Seuraavat ovat kolossa 8 ja 9. Alhaalla langat ovat koloissa 16 ja 17. Vasemmassa reunassa koloissa 24 ja 25.
Aloituksen teen ristiin jotta langat lähtevät helpommin kiertymään alussa.

Sitten lähdään veivaamaan eli lanka 17 siirretään koloon 31.


Ja sitten kolosta 1 siirtyy koloon 15
Sitten käännetään lautaa kädessä niin että laudan alhaalla ovat kolot 24 ja 25 ja ylhäällä 8 ja 9.
Ja taas 25 siirtyy 7.
9 siirtyy 23.

Eli vasemmalta alhaalta vasemmalle ylös ja oikealta ylhäältä oikealle alas.
Tämä jatkuu niin kauan kuin projektisi on valmis.
Pikkuhiljaa alkaa laudan taakse valmistumaan valmista punosta

Teen erikseen tulevaisuudessa jutut eri lankojen käytöstä ja eri lanka määrän käytöstä. Päättelystä ynm. Ja laittakaa kyselyä jos joku selvitys on epäselvä.

Blogin ensiaskeleet

Tämä on drakoni.fi kaupan blogi, jossa käydään lävitse tulevaisuutta,tapahtumia ja tottakai ohjeita. Tarkoituksena on saada ihmiset innostumaan uusista projekteista ja esitellä erillaisia tekniikoita.

Drakonissa myydään kaulapantojen,hihnojen ja valjaiden tarvikkeita. Massaa ja massan kanssa työskentelyyn tarvittavia tarvikkeita sekä helmiä ja korunosia tukkumyyntinä.

Jos teillä on hetki aikaa niin kommentoikaa ja kertokaa että millaisia ohjeita haluaisitte saada :)

Tarkoitus on jo tänään päivittää ensimmäistä ohjetta.