perjantai 16. tammikuuta 2015

Kynsilakkakoru ja huivikoru

Kynsilakkakorun ohje meillä löytyykin tuolta aikaisemmin mutta tehdään vähän päivitetty versio.

Ensimmäisessa korussa on käytetty glitteriä ja mustaa, toisessa vain maaleja ja kolmannessa kynsi tarroja sekä maalia.

Tarvitset itse kynsilakkakoruun kapussin, kynsilakkoja sekä korupohjan.
Tämän voi ihan laittaa kaulakoruksi, kapussin liimata sormuspohjaan tai tehdä huivikorun kuten kuvassa.

Osa ihmisistä maalaa kapussin osa korupohjan. Tietysti tähän vaikuttaa myös se että jos olet liimaamassa kapussin sormuspohjaan niin tällöin maalaus tehdään kapussiin kun harvoissa sormuspohjissa on pintaa tarpeeksi.
Maalaa se väri päälle minkä haluat olevan päällimäisenä. Esim. huivikoruissa ensimmäisessä maalasin glitterin ja sen päälle mustan jotta glitteri tulee esiin. Jos käytät tarroja, liimaa nämä tyhjälle kapussille jonka päälle maalaat värit.

Anna kynsilakan kuivua, lisää päällyslakka ja kun kokonaisuus on kuivunut liimaa kapussi haluttuun pohjaan.

Jos haluat maalata kauniita kuvioita mutta oma käsi ei anna tarpeeksi luovia kuvia kannattaa kokeilla sabluunoita.

Itse huivikorun valmistus on helppoa, valitset riipuksen joko valmiin tai teet vaikka massasta itse ja lisäät sen renkaalla roikkumaan korupohjaan.

Itse en kestä kynsilakan hajua lainkaan ja teenkin tänä päivänä maalauksen geelimaaleilla. Tällöin saan kuivattua maalaukset minuutissa ja ei tule hajuhaittoja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti